Sisältöön Palaute Sivun alkuun Tulosta
 
 
 

Masto-hanke heittää pallon työpaikoille ja terveydenhuoltoon

Masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseen tähtäävän Masto-hankkeen ohjausryhmä tekee loppuraportissaan ehdotuksia siitä, miten hankkeen käynnistämää työtä tulisi jatkaa työpaikoilla ja terveydenhuollossa. Ohjausryhmä esittää, että sosiaali- ja terveysministeriö huolehtii ehdotusten toimeenpanosta ja arvioi tarpeet jatkotyölle.

Sosiaali- ja terveysministeriön koordinoiman Masto-hankkeen tavoitteena on ollut masennuksesta johtuvan työkyvyttömyyden vähentäminen. Hankkeessa keskityttiin työhyvinvointiin, masennuksen hyvään hoitoon ja joustavaan työhön paluuseen. Tavoitteena on ollut saada varhaisen tuen ja työhön paluun toimintamallit laajasti käyttöön suomalaisilla työpaikoilla. Toimivia työkyvyn varhaisen tuen keinoja etsittiin myös yksinyrittäjille ja maatalousyrittäjille. Osatyökykyisten työssä käyntiä pyrittiin helpottamaan muun muassa työkokeilujen avulla.

Masto-hanke käynnisti monia prosesseja. Hankkeessa pyrittiin alusta saakka varmistamaan, että työkyvyn ja mielenterveyden tukeminen saadaan osaksi työpaikkojen ja terveydenhuollon arkipäivää. Keskeinen kokonaisuus Masto-hankkeen toiminnassa oli työterveyshuollon toiminnan tukeminen ja siihen liittyvän yhteistyön kehittäminen työpaikan, työterveyshuollon ja erikoissairaanhoidon välillä.

Terveysongelmien ohella työssä suoriutumista voivat haitata osaamiseen, työoloihin tai työyhteisöön liittyvät tekijät. Työkykyä uhkaaviin tilanteisiin on puututtava ajoissa. Siksi työpaikoilla tarvitaan yhdessä laaditut työkykyä tukevat pelisäännöt.

Masto-hanke kiinnitti huomiota masennuksen varhaiseen tunnistamiseen ja aktiiviseen hoitoon terveyskeskuksissa. Asianmukaisen lääkehoidon lisäksi pyrittiin vahvistamaan psykososiaalisen tuen ja psykoterapeuttisen hoidon saatavuutta julkisella sektorilla.

Yksittäisistä sairauksista erityisesti masennus uhkaa suomalaisten työkykyä. Masennuksesta johtuvat sairauspäivärahakaudet ja työkyvyttömyyseläkkeet ovat lähes kaksinkertaistuneet 1990-loppupuolelta. Kolmen viime vuoden aikana kasvu on kuitenkin kääntynyt laskuun.